Naali on pieni ja siro ja se liikkuu ketterästi tunturialueilla. Turkin väri vaihtelee valkoisesta talvella ruskeaan kesällä tai se on tumman sinertävän harmaa ympäri vuoden. Vaikka naali on kaikkiruokainen, se on vahvasti riippuvainen pienjyrsijöiden, etenkin sopulien saatavuudesta. Sopulikanta vaihtelee tavallisesti neljän vuoden jaksoissa. Se tarkoittaa, että joinakin kesinä sopuleja on ylen määrin, kun taas toisina vuosina niitä ei ole lainkaan. Sopulikanta vaikuttaa naalipentueiden määrään ja kokoon. Huonoina sopulivuosina pentuja ei synny lainkaan.
Naalit elävät pareittain ja vanhemmat suojelevat yhdessä reviiriä ja kasvattavat pennut, mikä on todennäköisesti vaativa työ. Hyvänä sopulivuotena pentueessa voi olla jopa 16 poikasta, mutta tavallisesti poikasia syntyy 5–10. Naali kaivaa pesän maan alle, jossa perhe elää. Pesissä voi olla kymmeniä uloskäyntejä, jotka ovat käytössä vuodesta toiseen. Pennut syntyvät touko-kesäkuussa ja pysyttelevät pesän lähistöllä syksyyn saakka, minkä jälkeen ne vaeltavat tiehensä.
Maailmassa on useita satoja tuhansia naaleja, mutta Skandinaviassa niitä on jäljellä vain muutamia. Naalikanta alkoi heikentyä Skandinaviassa 1800-luvun puolivälissä. Liika metsästys vähensi naalikantaa jyrkästi. Varhaisista suojelu- ja pelastustoimista huolimatta lajikannan heikkeneminen jatkui.
Naalin suurin uhka on ilmastonmuutos, joka vaikuttaa tunturiympäristöön monin eri tavoin. Yksi merkittävimmistä vaikutuksista on talvisateiden lisääntyminen, joka kovettaa lumipeitettä ja muodostaa riitteisiä jääkerroksia. Tämä vaikeuttaa huomattavasti jyrsijöiden ja metsäkanalintujen ravinnonsaantia ja on todennäköisesti syy siihen, ettei hyvää jyrsijävuotta ole ollut aikoihin.
Ilmastonmuutos on osaltaan mahdollistanut kettujen leviämisen puurajan yläpuolelle, alueille joilla ne eivät aiemmin ole eläneet. Kettu on lähes kaksi kertaa naalia suurempi ja uhkaa sitä monin tavoin: se kilpailee ravinnosta, valtaa pesäluolia ja voi jopa tappaa naaleja. Kettujen levittäytymistä edistävät myös retkeilijät, jotka jättävät jälkeensä ruoantähteitä tai saalisjätettä.
Jokainen voi suojella naalia huolehtimalla siitä, että ketulle ravinnoksi kelpaava jäte hävitetään asianmukaisesti. Kettu on naalin pahin kilpailija ja valtaa siltä elintilaa. Kettujen runsastumista voidaan hillitä minimoimalla ihmisen luontoon jättämät ruuantähteet ja saalisjätteet.
Ota ruokaa mukaan vain sen verran kuin tarvitset ja selvitä etukäteen, onko reittisi varrella mahdollisuus biojätteen kompostointiin. Älä jätä ruuantähteitä maastoon. Jos et pysty tuomaan niitä pois, hautaa ne maahan tai kivien alle niin, ettei kettu löydä niitä.
Myöskään kalastuksen ja metsästyksen saalisjätteitä tai oheissaalista ei tule jättää maastoon. Varaudu jo ennen lähtöä kuljettamaan perkeet takaisin majapaikkaan tai hautaamaan ne maahan tai kivien alle siten, ettei kettu saa niistä vainua.
Naalikanta on nykyisellään pieni ja maantieteellisesti hajanainen. Yksilöt, joita on noin 550, ovat levittäytyneet laajalle alueelle, minkä vuoksi niiden on vaikea löytää toisiaan. Naalin tulevaisuuden varmistamiseksi Felles Fjellrev työskentelee monilla eri tasoilla. Tällaisia ovat muun muassa lisäruokinta, erillisten naaliryhmien yhdistäminen, jotta niillä olisi mahdollisuus tavata ja niiden välille saataisiin geneettistä vaihtoa, sekä tunturipaljakoiden kettukannan vähentäminen.
